Hyvää ja kaunista?

Miksi juuri silloin kun on syytä onneen, niin sitä alkaa rakentelemaan päässään negatiivisia kuvia, eikä osaa antaa tilaa sille hyvälle, joka todellisuudessa on se rakentavampi vaihtoehto. Miksi sitä, mikä on hyvää ja kaunista ei osaa kuvitella itselleen? Miksi minä en ansaitsisi sitä? Ei se, että elämässä on tapahtunut vastoinkäymisiä tarkoita, että jokainen hyvä asia päättyy vanhan mallin mukaan. Asiat voivat myös onnistua. Asiat voivat myös kääntyä pahasta hyväksi. Ja jo valmiiksi hyvä voi tulla täydelliseksi. Miksi pelätä sellaista, mikä ei ole vielä tapahtunut? Miksi ei vain voisi antaa tilaa sille, että asiat etenevät omalla painollaan. Vai onko pelolle todella syytä? Voiko sen voittaa, vai pitääkö sen alle alistua? Miksi epäonnistuminen on niin suuri haamu meille, että sen varjossa emme uskalla antautua asioiden edessä?