First love

No more trying on my own.
I just can't wait another day.
It's been so long since the day that I met you.
I need you back in that place.

So I come running back to you.

You are my first love.
I lift you back in that place.
You are my first love.
You are my source of strength,
my greatest joy and true love.

Help me remember.
I just can't forget.
How I felt the day,
I fell in love with you.


By: Cara Dyson

Yhden tien päässä

Joskus sitä on niin valmis. Toisinaan ei sitten yhtään. Uuteen astuminen tuntuu liian vaikealta, kai... tai vähemmän tutulta ainakin ja se on toisinaan epämiellyttävää. Sitä siirtyy omalta pesältään jollekin toiselle ja joutuu luomaan taas uudelleen sen tilansa. Mä olen tullut yhden tien päähän. Tavoite tähän suuntaan on ollut niin selkeä kokoajan ja silti se yllättää, että tässä sitä nyt ollaan. Tässä mä nyt oon! Ehkä mä en ookkaan valmis. Tai ehkä oon, mutta en tiedä haluunko olla. Oikeestaan mä kaipaan kyllä muutosta, muutoksia. Kaikenaikaa. Ne pitää mut jotenkin liikkeellä ja elossa. Ei se tarkoita, ettenkö tyytyisi tähän hetkeen. Tahdon vain aina nähdä enemmän. Tietää paremmin ja oppia lisää. Kaikella on loppu. Ja se tarkoittaa jonkun uuden alkua. Ja mä oon siis nyt valmistumassa. Siitä kaikki tämä. Nyt on aika uudelle. Aika yllätyksille. Suurille sellaisille. Sitä se elämä on. Tätä se mun elämä nyt on.

Just a thought.

God LOVEd you so much that He gave His only son to die for you. My question here is, if that is true: who are you to hate yourself then? There is a power in our words. Power that is strong enough to put others and yourself down. It's no wonder that you feel miserable, if you always keep talking against your abilities and gifts. You are not just someone. You are a miracle in God's eyes. If God himself is saying that you are 'the apple of his eye', you better start believing in that yourself. You deserve better than hurting words from your own mouth. You deserve the truth that comes from His mouth.

Your playing small doesn't serve the world.

Something moved inside of me, when I red this poem. It made me understand our worth in God's eyes. I hope it engourages you, aswell, to be that person who God created you to be. In God we have a firm foundation to grow and learn more about ourselves. It's a base we were meant to live our lives, that's why it's safe for us to even make mistakes and still continue learning life, with Him!

Here it is...

"Our deepest fear is not that we are inadequate.
Our deepest fear is that we are powerful beyond measure.
It is our light, not darkness, that most frightens us.
We ask ourselves, who am I to be brilliant, gorgeous, talented and fabulous.
Actually, who are you not to be?

You are a child of God.
Your playing small doesn't serve the world.
There's nothing enlightened about shrinking
so that other people won't feel insecure around you.

We were born to make manifest the glory of God that is within us.
It's not just in some of us --- it's in everyone!

And as we let our own light shine,
we unconsciosly give other people permission to do the same.
As we are liberated from our own fear,
our presence automatically liberates others.

These days...

I've been waiting for something exciting to happen, so that I would have something interesting to post up here, buuuut... it's been quite the usual days lately. Waking ups with coffee cups. School. Lots of school. Friends (I have the best ones in the world!). And church of course. I like it actually. And now that it's finally warming up and Summer is getting closer I like it even more. If you have never been to Finland during Summer, you should make it you number One priority to come for a visit! I'm really waiting for Summer to be here. Don't have any particular plans... just some good time with friends/fam and relaxing. Not to forget my thesis, or course, that I've planned to wrap up finally during the following months. But yeah.. this is what's up, basically. I have some dreams... as always. They are still under prayer and waiting for the right timing. When things clear out, I will keep you updated with more details about where the road takes. Love you guys!

Kotona jälleen - onni ja väsymys!

Huoh. Kotona ollaan. Vähän etuajassa alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, mutta ihan oikeaan aikaan kuitenkin. Uskon, että tää oli se oikea aika. Tuntuu hyvältä. Pää on tosin ihan pyörällä. Suomi tuntuu oudolta ja kaikki asiat ihan epätodelliselta. Takana on yli 24h matkustamista, odottelua, koneiden myöhästelyä, lääkärireissu tansanialaiseen sairaalaan ja kaikkee muuta säätöä. Päässä vaan humisee. Eikä mikään ihme. Mutta ihana olla kotona. Jumala on pitänyt hyvää huolta. Pikku hiljaa sitä ymmärtää, että missä on ollut. Ja mihin on tullut. Nyt kaipaan omaan sänkyyn ja nukkumaan. Lisää kun saan kasattua itteni...

Uusi aamu, uusi armo

Njombe on tanaan sateinen ja pilvet painuu aikalaisen harmaina kaupungin ylle. Taalla on siis sadekausi meneillaan ja olen viime paivien aikana saanut osani siita. Yolla pelottaa valilla, etta katto tippuu paalle kun sataa niin kovaa. Mutta taalla sade on Jumalan lahjaa, ilman sita ei voida viljella maata ja saada elantoa. Eika tuo nyt niin ole mua haitannut kun olen muutenkin ollut sisatiloissa viime paivat. Mutta oon edelleen kuin kalkkilaivan kapteeni, ei oo vaikee arvata kuka ei kuulu joukkoon. Yks paiva lapset koulun pihalla ei olleet uskoa silmiaan kun nakivat mut. Taidan olla hassu naky.



Tosiaan, tanaan on edessa safari (matka) Mafingaan. Siella on seminaari, jota Monica ja Leena menevat pitamaan. Paatimme, etta ma jaan sinne heidan kanssa viikonlopuksi, niin voidaan tarkkailla tata mun vointia. Siina samalla saastyn kahdelta perakkaiselta matkustuspaivalta. Ei oo viela ihan teramies olo. Alunperin oli siis tarkoitus menna Mikumiin jo perjantaina. Nyt siis vietan viikonlopun sella Mafingan orpokodin tiloissa ja katsotaan sitten, miten elama jatkuu siita eteenpain. Jos kaikki menee hyvin, niin matkustan Mikumiin mama Ruthin luo sunnuntaina. Taalla kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, joten on parempi, ettei ihan liikaa suunnittele. Tansaniassa ihminen menee aina asioiden edelle ja jos jollakin on jokin tarve, niin muut hommat saa jaada, niita ehtii selvitella myohemminkin.



Taa nettiaika on aina ihan mukava juttu taalla. Saa vahan omaa aikaa ja mika mukavinta kuulee vahan maailman kuulumisia. Viime yona unessa luulin olevani kotona ja heratessani kurottelin jo ottaman tietokonetta, joka mulla on kotona siina sangyn lahella. Sit tajusin, etta eiih untahan se vain oli. Mutta tassa on sellainen selkea ero huomattavissa... taalla sanotaan, etta menen netille kun taas Suomessa ollaan netissa. Se viestii siita, etta meilla Suomessa se on kokoajan lasna elamassa. Enemman tai vahemman. Toisin on asiat nyt. Taa vierottaminen tekee valilla ihan hyvaakin. Mutta mahtavin juttu oli se kun sain tanaan postia itselleni. Pullupostia vielapa! Se oli niin mahtava yllatys ja tuli juuri oikeaan aikaan, silla tanaan lahden Njombesta ja Postin ulottuvilta pois. Kiitos airee!



Afrikkalainen elamantyyli on jokseenkin aika verkkaisa tai ainakin Helsingissa on meita pikakiikatijia ihan tarpeeksi. Monesti taalla ehtii huomata enemman asioita ympariltaan kun kavelee hitaammin ja ehtii miettia samalla. Tuntuu jotenkin, etta aikakin kuluu vahan hitaammin. Paljon oon miettinyt juttuja taalla ollessa. Oikein prosessointia tama olo taalla. Eniten mietityttaa kysymys hyvinvoinnista ja kehityksesta! Mika on se mittari milla naita asioita mitataan? Suomi on hieno maa ja siella on toimivat systeemit terveys- ja sosiaalihuollolla, hyvat mahikset kouluttautua, valtio takaa kaikille perustarpeiden tayttymisen jne. Silti ihmiset on tosi masentuneita, yksinaisia ja uupuneita elamaan. Tansaniassa eletaan suurten taloudellisten vaikeuksien keskella ja arki on rankkaa, mutta taalla ihmiset on sisaisesti tosi rikkaita. Heilla on ilo ja hyva asenne elamaan. Onhan taman nyt aikamoista yleistysta, mutta taa on se kuva, joka mulle nousee mieleen. Tasta olemme jutelleet monien kanssa. Suomesta puhuttuessa aina tulee esille sen rikkaus, mutta samalla ma naen, etta monella tapaa olemme paljon koyhempia. Individualismi on ajanut meidat niin etaalle toisistamme, etta se saa meidat voimaan pahoin. Haluaisin muistaa taman kun palaan takaisin ja haluaisin oppia siita enemman. Yhteison tarkeydesta ja tuesta. Niiden tuomasta voimasta.



Naissa tunnelmissa sanon taas hetkeksi kuulemiin. Mahtavaisen mukavaa paivaa sinne. Kaipaan Suomea ja omaa sankya!



P.S. Pari vinkkia yhteydenpitoon puhelimitse! Jos laitatte tekstiviesteja, niin laittakaa myos nimi peraan kun mulla ei ole tuolla tansanian similla oikein mitaan numeroita talletettuna. Toinen on se, etta kannattaa aina valita uusi viestipohja kun vastailette mulle. Ne "vastaa"-viestit ei usein toimi. DNA-liittymalla on usein vaikeuksia saada viestit perille kun heilla on aika vahan sopimuksia ulkomaisten operaattoireiden kanssa. Sitten on viela se Afrikka-lisa. Joskus viestit vain hukkuu. Karsivallisyytta rakkaat!

Pole!

Habari! Hyvaa paivaa!

Elossa ollaan. Kiitos kaikille rukouksista ja muistamisesta eilen synttaripaivana. Paiva meni sekin levatessa sangyn pohjalla. Illalla sitten sain ihanan korun ja kangan seka ikimuistoisen laulun ja tanssin lahjaksi perheelta. Oli kiva saada myos viesteja sielta Suomesta!

Oon tosiaan ollut kipeena viime sunnuntaista, eli neljatta paivaa nyt pienta lampoa ja heikotusta. Kavin heti taudin alettua malariatestissa, paikallisessa labrassa (mielenkiitnoinen kokemus) ja testin tulos oli positiivinen. Huh! Siina tuli iso itku ja surku, mutta Herralle kiitos… testit taalla voi nayttaa mita sattuu, joten munkaan tulokseni ei siis pitanyt paikkaansa. Ainakaan mitkaan oireet ei viittaa malariaan. Siina itamisaika on vahintaan 7 paivaa ja ma olin tuohon mennessa ollut maassa vasta viisi paivaa. Mutta aikamoinen koettelemus oli tuo… niin kaukana, niin yksin. Silta tuntui. Olin niin poikki, etta jaksoin tuskin jaloillani seista, joten sekin lisasi ahristusta aina vaan. Kiitos Herralle kaikki on kuitenkin jo paremmin. Musta on pidetty tosi hyvaa huolta. Olen taman ajan siis ollut mama Monican kotona ja han hoivannut ja ruokkinut. Oikein pakottanut syomaan, etta saisin voimaa. Ei ole helppo yhditelma olla kipeena ja ruokahaluttomana tassa kulttuurissa, jossa ruuasta kieltaytyminen on loukkaavaa. Taa on se mita eniten pelkasin, ja oikeestaan ollutkin mulle yksi pahimpia taistoja. Heh. Mutta niin sita sitten vaan oppii laittamaan suuhunsa kaikkea sellaistakin, mista ei niin valita. Anyhow… viela on vahan lampoa, mutta olo on huomattavasti parempi ja jaksoin lahtea tanne kaupunkiin nettikahvilaan. Leenakin tuli tanaan Njombeen, joten taman paivan ja viikonlopun vietamme kaikki yhdessa. Huomenna suuntaamme sitten Mafingaan. Siella, hieman suunnitelmista poiketen, olenkin sunnuntaihin asti, jonka jalkeen hyppaan taas bussiin ja menen Mikumiin mama Ruthin luokse. Nain siis etenee matka, jos vointi ei huonone. Otan tallaisia pienia palasia kerrallaan tata paluumatkaa kohti Daria. Taytyy sanoa, etta vaikka aluksi oli toivoton olo kun sairastuin, niin nyt voi huomata, etta se ei ollut vain huono asia. Taman kautta olen saanut sellaisen omakohtaisen kokemuksen paikallisesta kulttuurista, jonka toivoisin jokaiselle. Taalla nimittain kukaan ei jaa yksin. Etenkin jos on sairautta tai muita ongelmia. Taalla perhe, naapurit, seurakuntalaiset, tyotoverit ja koko yhteiso pitaa huolta tuosta, joka tarvitsee apua. Ma olen saanut niin monet “polet” osakseni, eika nama myotatunnon osoittajat edes tunne minua, mutta silti valittavat minusta. Kyselevat kuulumisia, miten voin ja tarvitsenko jotain. Pari mamaa on poikennut paivittain katsomassa, etta olen kunnossa. Pappi seurakunnasta soitellut ja jopa piispa lahettanyt “polensa’ mulle. Tama pole on siis sellainen sana, joka kuvaa myotatuntoa ja kanssaelamista toisen kanssa. Sen voi sanoa esim. Pitkan matkan paatteeksi, tyopaivan aikana, sairauden tai kuoleman kohdatessa jne. Mekin tarvittaisiin tallainen sana suomen kieleen. Eika vaan se sana, vaan oikeesti se teko, etta valitamme lahimmaisistamme. Mulle on tuotu kori maissia (mika tarkoittaa, etta “olet tervetullut kotiini”) ja maitoa. Joo! Nain taalla valitetaan. Ja on ollut suuri rikkaus saada oppia ja kokea tama hyvin epasuomalainen tapa. Meillahan annetaan sairaiden sairastaa, silloin ei parane menna kovin lahelle, ettei tartiu. Eiks niin? Toivon kovin, etta tasta jaa kateen mullekin jotain.

Nyt mulla alkaa olla aika lopussa tassa koneella ja hiukan epavarmaa, mitten yhteyse pelaa, joten koitan nyt saada taman ilmoille. Seuraavasta nettimahdollisuudesta en osaa sanoa… paljon olisi juttujakin kerrottavana… Mutta ollaan kuulolla! Terveisia Suomen talveen, kuulin etta siella on jo vahan luntakin. Ootte suurena sydamessa!

Hakuna matata!

Noniin, illan suunnitelmiin tuli muutos. Juuri kun olimme astuneet portista ulos ja kaikki varustukset - tuliaiset, taskulamppu ja sontikka - messissä, niin tuli viesti että ei emäntä olekaan kotona. Näin täällä, mutta rennosti vaan! Harmi sinänsä, olisi ollut mukava kyläillä. Mutta kyllä rento ilta kotosallakin on tosi jees. Leena keittää aina hyvät teet ja sen kanssa maistuu sämpylät... ja juttkin luistaa! Voi olla, että vielä yönsuussa (klo8.30) saamme vieraat poikkeamaan täällä. Afrikkalainen tapa on, että jos on kaukaisia vieraita, niin heitä pitää tulla tapaamaan, vaikka mikä olisi. Ja kun nyt ei Helina työjuttujen tähden olekaan kotona, niin hän oli kovin pahoillaan ja tahtoi hyvittää tämän ja tulla vielä sanomaan heiheit. Ei meillä Suomessa taideta suhtautua vieraisiin aina ihan samalla vakavuudella? Jotenkin ihanaa. Syräntä lämmittää.

Nyt tuntuu, että itikat syö jalkoja. Ilta on muuten aivan ihana. Ikkunasta näkyy vuorille, jotka on pienen sumuverhon alla ja aurinko laskee just. On se Jumala vaan aikamoisen täydellistä työtä tehnyt luodessaan maailmaa. Mutta nyt kone kiinni ja rauhoittumaan iltatouhuihin.

Tässä vielä Psalmi 91, joka on rohkaissut mua hirmusesti tällä matkalla!

Korkeimman suojelus

Se, joka asuu Korkeimman suojassaja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
"Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
Herra pelastaa sinut linnustajan ansastaja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi,ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Et pelkää yön kauhujaetkä päivällä lentävää nuolta,
et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestäja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt.
Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia.
Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa.
Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
Hän antaa enkeleilleen käskynvarjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.
Herra sanoo: "Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.
Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.
Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.
Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."

Amen! Hyvää yötä!

Karkauspäivän kuulumiset

Heräsin tossa juuri päikkäreiltä, teki aika hyvää kun en oikein viime yönä saanut nukutuksi. Nyt on sitten taas aikaa istua koneelle ja vähän laittaa kuulumisia. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja tekstareista, niitä on ihana saada! Ette uskokaan, miten paljon ne merkkaa täällä. Eilen illalla itkin vaan kun tajusin, miten hyvin mulla on kaikki siellä kotona. On niin siunattua kun mulla on perhe ja ystäviä. Laatu sellaisia. Ootte kaikki hirmusen tärkeitä ja ei pitäisi ottaa tällaisia suuria asioita itsestäänselvyytenä. Joskus pitää tulla kauas, jotta näkee lähelle. Joskus tosi kauas!

Tosiaan. Tänä aamuna kävin tuon naapurin Marketan kanssa, joka on täällä kylällä opettajana, tsekkaamassa seurakunnan päiväkodin. Se on montessori-päiväkoti ja tässä yhdessä ryhmässä oli n.25 lasta ja yksi opettaja. Hän on kylän ainut koulutuksen saanut lastentarhaopettaja. Lapset oli tosi suloisia, vaikka hieman ne ujosteli mua. Mutta lopulta sanoivat, että dio dio kun kysyin, että pitäisikö mun tulla sinne töihin? Se tarkoittaa siis joo joo. Noh, en mä oikeesti taida olla tulossa, mutta ainakin ne toivottas tervetulleeksi.

Marketta vei mut myös kävelylle tonne kylälle. Ihan raitille siis. Tää seminaari alue on siis vähän sivummassa ja täällä on näitä työntekijöiden asuntoja ja koulut ja kirkot ja muut. Kylä on aika pieni, mutta kauppoja on enemmän kuin monissa Suomen pikkukylissä, joissa ei Siwan ja Ärrän lisäksi muuta oikeen ookkaan kun Alko. Täällä on pakko yrittää. Muuten ei oo oikein mitään elinkeinoa maanviljelyn ohella. Tän alueen iso hitti on maissi. Siitä valmistetaan ugalia, sellasta mössöä, jota syödään kastikkeen kera. Leenan apulainen, mama, teki sitä tänään erityisesti mua varten... "jotta vieras saa maistaa". Tulotaso on siis tosi pieni, eikä monet bisnekset jaksa pyöriä, koska ostovoima on niin heikko. Eilen kerroin siitä korimyyjästä joka oli tulossa kauppaamaan käsitöitään. Ostettiin sitten Leenan kanssa ihan iso pino erikokoisia koreja häneltä. Hän sai siitä n.40 000 tsh (1€ = n.1650ths), mikä on siis enemmän kuin esim. papin peruspalkka kuukaudessa. Ajatelkaapa kun yhden lapsen koulumaksut ovat lukuvuodelta 500 000 ths ja jos ja kun lapsia on enemmän kuin se yksi, niin miten siinä laitat lapset kouluun? Meininki on täällä niin eri. Nää ihmiset oikeesti taistelee siitä, että saa tälle päivälle ruuan, jotta perhe voi elää. Tämä korinmyyjämama sai meiltä siis yksistä ostoksista enemmän kuin monet saa koko kuussa rahaa. Hän lähti iloisena ja hymyillen vauva selässä ja korisäkki kädessä kävelemään kohti kotia. Matkaa edessä puolitoista tuntia. Me käveltiin tänään ihan hissukseen Marketan kanssa ja tunnin verran oltiin reissussa, mutta kotiin tultua olin ihan sippi. Kidugalan kylä on n.1600 metrin korkeudessa, joten tollanen pienikin haikkailu tuntuu jo isolta työltä. Mutta oi että, maisemat on kyllä ihan mielettömät. Tällaista elämä siis täällä.

Ollaan illalla luultavasti menossa kylään yhden paikallisen naisen luokse, Leenan ystäviä hänkin. Helina. Sitten pitäisi pakata oma rinkka. Aamulla lähden naapurin Vanhasten kyydissä kaupunkiin, Njombeen. Siis jos Herra suo ja eletään! Siellä tapaan sitten Monican, jonka luona olen ensi viikon torstaihin asti. Monica on siis yksi niistä naisista, joka oli viime syksynä vierailulla Suomessa ja mä autoin heitä siellä kaikissa matka-asioissa. Hänelle tein myös haastattelun tutkimustani varten ja nyt saan mennä tutustumaan hänen kotiin ja perheeseen. Tää Tansanian-orientoitumisjakso täällä Leenan luona alkaa siis olla lopuillaan. Tapaamme vielä myöhemmin ensi viikolla Njombessa hänen kanssaan, mutta Kidugalalle pitää jättää hyvästit. Hiukan jännittää tämä siirtyminen. Nyt mennään entistä syvemmälle Afrikka elämään. Tää aika Leenalla on ollut kyllä tarpeellista. Olisin varmaan hajonnut ihan täysin, jos olis pitänyt heti vaan kylmiltään asua ja elää paikallisten keskellä. Jumala on niin tiennyt tämänkin ennalta ja järjesti niin, että saan levätä ensin täällä ja toipua shokista.

Tässä on nyt tämä mun numero +255783654984, jos tulloo jotakin asiaa, niin voi laittaa viestiä! Ja muutenkin saa tervehtiä ja ilahduttaa. Ensi viikon nettimahdollisuuksista en oikein tiedä, ilmeisesti Njombessa on jotain nettikahviloita, joihin voin poiketa... toivotaan! Kännykkää pidän yöt kiinni, jotta akku säästyy... Monican luona ei ole sähköä, joten ei onnistu latailu. Yritin laittaa tänne pari kuvaa, mutta ei jaksa tää masiina vetää niitä. Next time!

Mitähän mahtaa kuulua Suomeen ja teille kaikille? Toivottavasti kaikki on hyvin. Terkkuja tutuille!

Illan viiletessä...

Kiitän ihanista kommenteista. Kyyneleet silmissä luen niitä ja kaipailen kotiin. Nyt on aika olla täällä ja oppia. Jumala antaa meille ihmellisillä tavoilla... joskus ne eivät ole niitä helpoimpia teitä, mutta ne ovat Jumalan teitä. Meille saapui juuri tänne eräs nainen, joka kauppaa omatekoisia korejaan, joten lähden katselemaan jo vähän kotiintuomisia. Palaillaan tänne taas...

Karibu Tanzania!

Hei. Täällä ollaan. Ja vihdoin pääsin jopa koneelle. On se ihmeellista, että täällä "puskassa", niin kuin Leena sanoo, toimii netti. Satelliitin kautta tää yhteys onnistuu täälläkin, missä vielä vuosi sitten ei voinut käyttää edes kännykkää. Vähän hidasta tää on ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta toimii kuitenkin, joten mahtava juttu!

Olen siis turvallisesti ja onnellisesti Njombessa, Kidugalan-kylässä Leenan luona. Saavuin tänne eilen keskiviikkona Dar es Salaamista. Bussimatka maan halki tänne etelään kesti lähes kymmenen tuntia, mutta kaikki meni hienosti. Vaikka nestehukka ja nälkä meinasi iskeä kun en uskaltanut juoda ja syödä. Matkalla näin kirahveja, antilooppeja, seeproja, apinoita ja aasin. Heh. Se oli mielenkiintoinen bussikyyti, vähän toista kun meillä HKL:n kyydissä. Leena oli siis mua vastassa yhdessä tienhaarassa ja kiitosmieli nousi kyllä pintaan kun näin hänen seisovan siellä tienposkessa. Oli helpottunut olo, kun ei enää tarvinnut olla yksin. Kyyneleet siinä nousi silmiin. Bussilta oli vielä aikamoinen pompputie tänne perille. Ollaan siis niin kaukana kaikesta, että ei uskois, että näin kaukana voi edes olla. Tällä on kyllä hurjan kaunista! Sirkat sirisee ja luonto kukkii ja on niin vehreää pitkän sadekauden jälkeen. Lämpö lienee reilut parikymmentä astetta, aamulla oli vaan 12 astetta ja heräsin aika kylmissäni. Darissa oli kuitenkin yli kolkyt, joten tää tuntuu nyt oikein mukavalta.

Sopeutuminen vie aikansa. Tää on niin erilaista kuin mihin ikinä on tottunut! Mutta nyt täällä on niin kotoisa ja turvallinen olla. Vaikka Darissakin kaikki meni ihan kivasti ja siellä oli ystävälliset veljekset Allan ja Frank, jotka kyyditsivät mua paikasta toiseen ja pitivät huolta, niin on se toista kun saa olla toisen suomalaisen seurassa, joka tuntee ja tietää paikalliset tavat ja kielen. Yritämme järjestää asiat niin, että palatessani Dariin matkan lopulla Allan tai Frank voisivat taas toimia mun taksina. On se vaan iso ja jännä paikka pienelle ihmiselle, joka ei osaa kieltä jne. On hyvä olla joku johon voi luottaa! Mutta Herra on hyvä. Mulla on nyt tosi kotoisa olo. Eka ilta ja eilinen päivä bussissa oli kieltämättä aika panikointia ja vähän ahdistavaa. Jos joku olisi tarjonnut mahdollisuutta palata kotiin, niin olisin varmaan ottanut sen vastaan. Toisaalta on rauha, että olen oikeassa paikassa, mutta ne päälimmäiset fiilikset on jotain muuta. Se on tätä kulttuurishokkia. Onneksi sen tietää, että kun tottuu tähän menoon, niin sitten voi alkaa nauttimaan enemmän ja lopulta varmaan ikävöi, eikä haluaisi lähteä.

Mutta niin kaukana tämä on. En enää ees osaa pysyä laskuissa mukana, että kuinka monta kilometriä on kotiin. Kauas on pitkä matka. Herra on kuitenkin lähellä ja pitää huolta. Hän on ennalta valmistanut tämänkin tien. Siihen voi luottaa. Eilen illalla kun saavuttiin tänne "kotiin", niin Leena oli yllätyksenä järkännyt saunan. Siis voitteko kuvitella? Uskomatonta ja totta se oli. Naapurissa asuu siis suomalainen lähettipariskunta ja heillä on sauna ja siellä me sitten istuttiin ja pestiin päivän pölyt pois. Ikkunasta näkyi ihan mieletän vuoristomaisema ja tiesin olevani Afrikassa, mutta ei tuntunut yhtään siltä. Tuntui kodilta. On se sauna vaan niin suomalainen juttu.

Tänään oltiin aamupäivällä tuossa vieressä Raamattu seminaarin tiloissa. Siellä on nyt tämän viikon ajan ollut sellainen seminaari naispastoreille. Leena ja ystäväni Moniga opettivat siellä. Itse istun pari tuntia hiljaa, mitään tajuamatta. Kaikki oli swahiliksi. Mutta eipä siinä, tätä se on täällä. Pitää ottaa irti sen mitä saa ja muuten olla huolehtimatta ja nauttia olostaan, vaikka aina ei kaikkee tajuakkaan. Kyllä sitä sitten kotona taas tajuaa ihan liiankin kanssa ja yrittää ymmärtää ja spekuloida. Välillä tekee hyvää päästää irti.

Nyt pitää lopetella. Toivotaan, että tää kone jaksaa lähettää tän kirjoituksen. Terveisiä Suomeen ja lämpiä ajatuksia... mulla on teitä kaikkia ikävä. Kiitos rukouksista ja muistamisesta! Ootte suurena sydämessä. Kohta nähdään.

Ainiin, mulla on tansanialainen liittymäkin, johon voi laittaa viestiä. En vain muista sitä numeroa ulkoa vielä ja puhelin ei ole nyt tässä. Täytyy laittaa se tänne myöhemmin vaikka.

Lämpöisin ja aurinkoisin terveisin Kidugalasta,
Laura

Lähtölaskenta - 3 tuntia lähtöön

Istun keittiönpöydän ääressä Jennin ja Jossun kanssa. Odotellaan Riinaa ja sitten suunnataan kentälle. Nukuin uskomattomat lähes kahdeksan tuntia viime yönä!! Kiitos Herralle! Nyt on tavarat rinkassa, rinkka täynnä. En oo ehkä maailman käytännöllisin pakkaaja. No mutta aina voi jättää osan tavaroista matkalle. Jeah. No nyt täytyy laittaa kone nukkumaan. Hörpätä kuppi suomalaista kahvia ja toivoa, että kaikki menee hyvin! Edessä on 14 pitkää tuntia ilmoissa, kaksi välilaskua (Farnkfurtissa ja Dohassa) ja turvonneet jalat. Oivoi. No mutta heippahei ja vilkutukset kaikille, love ya!

Lähtölaskenta - 3 tuntia lähtöön

Istun keittiönpöydän ääressä Jennin ja Jossun kanssa. Odotellaan Riinaa ja sitten suunnataan kentälle. Nukuin uskomattomat lähes kahdeksan tuntia viime yönä!! Kiitos Herralle! Nyt on tavarat rinkassa, rinkka täynnä. En oo ehkä maailman käytännöllisin pakkaaja. No mutta aina voi jättää osan tavaroista matkalle. Jeah. No nyt täytyy laittaa kone nukkumaan. Hörpätä kuppi suomalaista kahvia ja toivoa, että kaikki menee hyvin! Edessä on 14 pitkää tuntia ilmoissa, kaksi välilaskua (Farnkfurtissa ja Dohassa) ja turvonneet jalat. Oivoi. No mutta heippahei ja vilkutukset kaikille, love ya!

Lähtölaskenta - 15 tuntia lähtöön

On yö. Niin kun aina kirjoittaessani tänne. En ole pakannut. Lähtö on onneksi vasta huomenna iltapäivällä, joten aamulla ehtii vielä hyvin, kun herää. Jos edes nukkuu. Päätin, että uni tai lepo on tärkeämpää nyt kuin yritys laittaa kamoja kasaan keskellä yötä. Se on liian pysähtynyttä meininkiä, hommat ei etene väsyneenä. Mutta näin, nyt se on menoa. Tai kohta siis. Sain vihdoin kyydin kentällekin, huoh! Ei tarvii mennä sinne yksin. Nyt oon niin poikki, että menen nukkumaan - iloisena tästä päivästä ja koko viikonlopusta. On ollut niin hyvää aikaa ystävien kanssa ja ihana oli olla seurakunnassa. Tulee ikävä sinne ja kaikkia! Ja jotenkin on jo. Rakastan. Pusuja.

"Rauhassa käyn levolle, sillä sinä Herra olet minun kanssani. Sinä suojelet minua ja sinussa saan levätä." (joku psalmi)

Lähtölaskenta - toka vika yö ja kello on paljon!

Juhlittiin tänään mun ja Sinin yhteisiä synttäreitä, tälleen vähän etukäteen kun ei reissun päällä sitten onnistu. Ilta oli mukava ja päivä iltaa valmistellessa varsin touhukas. Ihana auringopaistekin seurana. Oon tänään erityisen kiitollinen mun ystävistä. Tää oli hieno ilta ja taas vaan niin mahtava huomata, miten siunattu olenkaan. Kunnon juhlissa itketään ja nauretaan ja siellä riittää kakkua kaikille, niin paljon kun jaksaa syödä. Sitten saa sen jälkeen väsyneenä käpertyä sohvalle ja nauraa vielä päivän väsymyssekoilulle. Niitä riittää! Psalmi 91 muistuttaa, että enkelit on kanssain, minne ikinä menen, etten jalkaani kiveen loukkaa. Siihen luotan tänään ja tulevinakin hetkinä... ja luottavaisin mielin käyn untemaille. The best is yet to come! Hyvää yötä, Jeesus myötä!

Lähtölaskenta - 3 yötä Tansaniaan

Hain tänään rinkan varastosta. Whoo! Taas yksi askel lähempänä. Oon saanut ihania ja rohkaisevia kommentteja ystäviltä ja perheeltä. Ja rukouksia. Ne kantaa. Ilman niitä en voisi lähteä matkaan, kiitokset niistä! Oon myös alkanut unohteleen asioita ja hukkaamaan tavaroita. Stressiperäistä tämäkin toilailu. Avaimet ja bussilippu on kokoajan hukassa! Pahin on se, että en löydä sanoja. Läheltä liippaa kyllä, mutta ei osu ihan kohilleen... taulu on onkin talo, akasiapuu on akaisa, taskulamppu taas kamera jne. Eilen vaatekaupassa tarjosin pankkikortin sijaan ensin Plussakorttia (ei kuulemma käyny) ja sitten Yliopiston apteekin kanta-asiakaskorttia?!?! Se myyjä (parka) alkoi jo ehdottelemaan, että mitkä kortit niille oikeesti käy ja antoi myötätuntoisen hymyn. (Mirka, taisit saada hyvät naurut!) Voi voi voi. Jotenkin vaan, kunhan nyt ei tulisi mitään ongelmia tämän myötä. Yritän nyt hetken saada lepoa taas, niin on kierroksilla pääkoppa. Good night.

Lähtölaskenta - 5 päivää Tansaniaan

Tänään on vähän iskenyt matkastressi, jos se nyt on se nimike, mitä tällaisesti tilasta käytetään. Oireisiin kuuluu päänsärkyä, väsymystä, unettomuutta, ruokahaluttomuutta, itkuherkkyyttä jne. Nää voi siis kaikki olla myöskin sivuvaikutuksia nyt siitä surullisenkuuluisasta malarialääkkeestä. Mene ja tiedä. Oon monta päivää juossut keskustassa ristiin rastiin ja tehnyt tarvittavia hankintoja ja viimeisiä shoppailuja. Kaikkee sitä kans joutuu ostamaan ja hankkimaan... aina taskulampuista trikoisiin ja pellavapyyhkeisiin sekä akkupatterin latureihin. Valmistelut on vienyt ajatuksia sopivasti hiukan etäämmälle lähtöpäivästä ja jännityksestä, mutta nyt kun kaikki alkaa olla kasassa, niin ei voi enää vaan valmistella. Kohta pitää jo mennä. Lähtö on maanantaina. Enää siis viisi yötä. Pakkaamisen jättänen viimeiseen iltaan ja yöhön. Se on sitten jo jotenkin niin lopullista siinä vaiheessa. Vielä ei pysty kykeneen. Siis innoissanihan mä oon, sitä ei voi kiistää. Odotan hulluna niitä uusia elämyksiä ja että opin vähän puhumaan swahilia, muth on tässä se oma jännitysmomenttinsakin. Noh, mutta kohta kuullaan jo niitä ihan oikeitakin matkatarinoita.

Näissä tunnelmissa...

Lähtölaskenta - 6 päivää

Pakko laittaa tänne pieni pätkä ohjeistuksista, mitä olen Tansanian päästä saanut reissuun liittyen ja lähinnä nyt parille ekalle päivälle. Siellä Tansaniassa siis asuu ja työskentelee ylen ystävällinen Leena, joka on (Kiitos Herralle!) auttanut mua kaikissa käytännönasioiden järjestämisessä... hostellit ja muut majapaikat, bussiliput, taksikuskit, ruuat, raha-asiat, stailaus neuvontaa afrikkalaisittain, aikataulujen fiksaus jne. Toisin sanoen siis ihan kaikessa! Oon hurjan kiitollinen kaikesta avusta. Totaali ummikkona ja niin länsimaalaisena kuin olen, meno Tansaniaan olisi ollut huomattavissa määrin hankalampaa, ilman Leenan neuvoja. Suosittelen tällaisten kontaktien hankkimista! Mutta niin, se maili...

"Se aamu, kun lähdet bussille, on sulle TOSI, TOSI aikainen aamu. Sun täytyy lähteä majapaikasta ennen klo 6. Et ehdi saada aamupalaa etkä ehdi hoitaa mitään muitakaan asioita silloin. Bussimatka on pitkä ja se alkaa aikaisin aamulla. Istut bussissa noin 9,5 - 11h, riippuen, miten matka menee. Siinä matkalla on pari lyhyttä taukoa. Allan (luottotaksikuski) vie sut bussille ja neuvoo sut oikeaan bussiin. Bussiasema on sellanen paikka, jossa ei ole mukava seikkailla yksin. Paikka, jossa jäät pois bussista, on HALALI (crossroad of ILEMBULA). Voin sitten kirjoittaa sulle tekstarin sun matkan aikana ja näytät sen bussin konduktöörille. Bussi, jolla tulet, menee Mbeyan kaupunkiin eli ihan Tansanian etelärajalle. Hyvin todennäköisesti sun bussilipussa tulee lukemaan Mbeya, mutta sinä jäät pois paljon ennen Mbeyaa."

Täytyy myöntää, että pikkasen alkaa jännitämään tuo tokan päivän bussimatka sinne johonkin tienristeykseen. Täältä kotikulmilta katsottuna matka näyttää tuntemattomalta ja pitkältä. Mutta seikkailumieltä vaan kehiin ja hyvä tulee. Tähän loppuun vielä hyvä lisäys Leenalta, mielessä pidettävää... ihan tänne Suomen kotioloihinkin. Rohkaisevaa.

"Afrikkaan tuleminen on sellanen Jumalan varaan heittäytyminen. Jos ei elettäis Jumalan varassa, sitten tarina olisikin aika toinen... Täällä saa usein kokea Jumalan avun ja huolenpidon tosi konkreettisesti arjessa, koska niin moni asia on sellainen, johon emme voi itse vaikuttaa, vaan roikumme Jumalan varassa."

Lähtölaskenta: jossain kahdeksannen ja seitsemännen päivän välillä

Oon tänä yönä sisäänajanut mun Crocs'it, joiden ajattelen olevan ainoat kengät, joilla voi kävellä Afrikassa. Oon yötöissä ja ei voi sanoa muuta kuin, että Afrikka tuntuu nyt tooosi kaukaiselta. Siis mielenterveyskuntoutujien hoitokoti ja ajatukset siitä, että pian katselen savanneja samalla kun korvissa kaikuu negro spirituaalit, eivät kohtaa ollenkaan. Tää yö olkoon siis lepoa matkajännityksestä, jonka kertoimet vaan kasvaa päivä päivältä. Muutenhan tämä yö ei sitten lepoa olekaan. Huh. En uskaltanut vielä tänään aloittaa malaria kuuria kun paketin ja muutaman muun maailmanmatkaajan mukaan sen lääkkeen (Lariam) tuomat sivuvaikutukset voi olla voimakkaat. En oikein tiedä millon sitä on henkisesti ja muutenkin valmis kohtaamaan hallusinaatiot kramppeineen ja kaikki muut ällötykset? Sitä ei ihan niin vaan lähdetä tällaiselle reissulle. Hirmusti tarttee lääkitä ja piikittää... ja niiden tähden sairastaa. Vaikka ei se kai jokaiseen diiliin kuulu, mutta tällaiselle yliherkälle ja kipua pelkäävällehän ne sivuvaikutukset tietty osuu aina kohalle. (Pessimisti.) Kaikkeen pitää olla varautunut. Niin täällä kuin sielläkin. Onhan se siis toki parempi ja turvallisempaa sairastaa täällä kuin sitten oikeesti saada joku vakvampi juttu sieltä. Thumbs up, että kaikki bakteerit ja virukset pyssyy sitten kumminkin loitolla minusta. Muuten orottaa kotona, Kyllikki-klubilla, viikkojen karanteeni.

Lähtölaskenta: 9 päivää Tansaniaan

Tänään tie vei kamerakauppaan. Aikeenani on ottaa kuvia, jahka olen saanut tuon manuaalin luettua. Viikon päästä maanantaina lähden Afrikkaan, Tansaniaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni siis Afrikan mantereelle. Ja sinnehän siis ei voi mennä ilman kameraa.

Välillä ja oikeastaan aika useinkin mietin, että kuka hullu päästää mut sinne asti yksinään? Oikeesti. Siis onhan tää ihan mieletön mahdollisuus ja tilaisuus elämässä oppia ja kokea ja nähdä uutta. Ja oon ihan super innoissani! Mutta on se sit kans jotenkin tosi hulluu ja ehkä jonkun olis pitänyt pysäyttää mut ajoissa. On niin vaikea kuvitella, että mitä se tulee olemaan kun ei ole mitään aikaisempia kokemuksia. Sitä vaan miettii, että voiko ne leijonat syödä mut jos mulla on pinkint Crocsit jalassa? Ja, mikä on se ensimmäinen tuoksu, joka tunkeutuu mun nenään kun astun lentokoneesta ulos ja saako se mut itkemään ja vaan haluamaan takaisin kotiin? Tiedän, että kaikki on ennalta suunniteltu ja varmasti hyvin onkin, sillä Jumala on tämän kaiken takana. Mut on se silti vaan niin, että ei mieli osaa olla ihan vapaa huolesta. Veikkaan, että mun kontrollifriikkeys saa aikamoisen kolahduksen siellä puolen maailmaa.

Joskus joutuu luopumaan, saadakseen.