Yhden tien päässä

Joskus sitä on niin valmis. Toisinaan ei sitten yhtään. Uuteen astuminen tuntuu liian vaikealta, kai... tai vähemmän tutulta ainakin ja se on toisinaan epämiellyttävää. Sitä siirtyy omalta pesältään jollekin toiselle ja joutuu luomaan taas uudelleen sen tilansa. Mä olen tullut yhden tien päähän. Tavoite tähän suuntaan on ollut niin selkeä kokoajan ja silti se yllättää, että tässä sitä nyt ollaan. Tässä mä nyt oon! Ehkä mä en ookkaan valmis. Tai ehkä oon, mutta en tiedä haluunko olla. Oikeestaan mä kaipaan kyllä muutosta, muutoksia. Kaikenaikaa. Ne pitää mut jotenkin liikkeellä ja elossa. Ei se tarkoita, ettenkö tyytyisi tähän hetkeen. Tahdon vain aina nähdä enemmän. Tietää paremmin ja oppia lisää. Kaikella on loppu. Ja se tarkoittaa jonkun uuden alkua. Ja mä oon siis nyt valmistumassa. Siitä kaikki tämä. Nyt on aika uudelle. Aika yllätyksille. Suurille sellaisille. Sitä se elämä on. Tätä se mun elämä nyt on.

Just a thought.

God LOVEd you so much that He gave His only son to die for you. My question here is, if that is true: who are you to hate yourself then? There is a power in our words. Power that is strong enough to put others and yourself down. It's no wonder that you feel miserable, if you always keep talking against your abilities and gifts. You are not just someone. You are a miracle in God's eyes. If God himself is saying that you are 'the apple of his eye', you better start believing in that yourself. You deserve better than hurting words from your own mouth. You deserve the truth that comes from His mouth.

Your playing small doesn't serve the world.

Something moved inside of me, when I red this poem. It made me understand our worth in God's eyes. I hope it engourages you, aswell, to be that person who God created you to be. In God we have a firm foundation to grow and learn more about ourselves. It's a base we were meant to live our lives, that's why it's safe for us to even make mistakes and still continue learning life, with Him!

Here it is...

"Our deepest fear is not that we are inadequate.
Our deepest fear is that we are powerful beyond measure.
It is our light, not darkness, that most frightens us.
We ask ourselves, who am I to be brilliant, gorgeous, talented and fabulous.
Actually, who are you not to be?

You are a child of God.
Your playing small doesn't serve the world.
There's nothing enlightened about shrinking
so that other people won't feel insecure around you.

We were born to make manifest the glory of God that is within us.
It's not just in some of us --- it's in everyone!

And as we let our own light shine,
we unconsciosly give other people permission to do the same.
As we are liberated from our own fear,
our presence automatically liberates others.

These days...

I've been waiting for something exciting to happen, so that I would have something interesting to post up here, buuuut... it's been quite the usual days lately. Waking ups with coffee cups. School. Lots of school. Friends (I have the best ones in the world!). And church of course. I like it actually. And now that it's finally warming up and Summer is getting closer I like it even more. If you have never been to Finland during Summer, you should make it you number One priority to come for a visit! I'm really waiting for Summer to be here. Don't have any particular plans... just some good time with friends/fam and relaxing. Not to forget my thesis, or course, that I've planned to wrap up finally during the following months. But yeah.. this is what's up, basically. I have some dreams... as always. They are still under prayer and waiting for the right timing. When things clear out, I will keep you updated with more details about where the road takes. Love you guys!

Kotona jälleen - onni ja väsymys!

Huoh. Kotona ollaan. Vähän etuajassa alkuperäiseen suunnitelmaan nähden, mutta ihan oikeaan aikaan kuitenkin. Uskon, että tää oli se oikea aika. Tuntuu hyvältä. Pää on tosin ihan pyörällä. Suomi tuntuu oudolta ja kaikki asiat ihan epätodelliselta. Takana on yli 24h matkustamista, odottelua, koneiden myöhästelyä, lääkärireissu tansanialaiseen sairaalaan ja kaikkee muuta säätöä. Päässä vaan humisee. Eikä mikään ihme. Mutta ihana olla kotona. Jumala on pitänyt hyvää huolta. Pikku hiljaa sitä ymmärtää, että missä on ollut. Ja mihin on tullut. Nyt kaipaan omaan sänkyyn ja nukkumaan. Lisää kun saan kasattua itteni...

Uusi aamu, uusi armo

Njombe on tanaan sateinen ja pilvet painuu aikalaisen harmaina kaupungin ylle. Taalla on siis sadekausi meneillaan ja olen viime paivien aikana saanut osani siita. Yolla pelottaa valilla, etta katto tippuu paalle kun sataa niin kovaa. Mutta taalla sade on Jumalan lahjaa, ilman sita ei voida viljella maata ja saada elantoa. Eika tuo nyt niin ole mua haitannut kun olen muutenkin ollut sisatiloissa viime paivat. Mutta oon edelleen kuin kalkkilaivan kapteeni, ei oo vaikee arvata kuka ei kuulu joukkoon. Yks paiva lapset koulun pihalla ei olleet uskoa silmiaan kun nakivat mut. Taidan olla hassu naky.



Tosiaan, tanaan on edessa safari (matka) Mafingaan. Siella on seminaari, jota Monica ja Leena menevat pitamaan. Paatimme, etta ma jaan sinne heidan kanssa viikonlopuksi, niin voidaan tarkkailla tata mun vointia. Siina samalla saastyn kahdelta perakkaiselta matkustuspaivalta. Ei oo viela ihan teramies olo. Alunperin oli siis tarkoitus menna Mikumiin jo perjantaina. Nyt siis vietan viikonlopun sella Mafingan orpokodin tiloissa ja katsotaan sitten, miten elama jatkuu siita eteenpain. Jos kaikki menee hyvin, niin matkustan Mikumiin mama Ruthin luo sunnuntaina. Taalla kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, joten on parempi, ettei ihan liikaa suunnittele. Tansaniassa ihminen menee aina asioiden edelle ja jos jollakin on jokin tarve, niin muut hommat saa jaada, niita ehtii selvitella myohemminkin.



Taa nettiaika on aina ihan mukava juttu taalla. Saa vahan omaa aikaa ja mika mukavinta kuulee vahan maailman kuulumisia. Viime yona unessa luulin olevani kotona ja heratessani kurottelin jo ottaman tietokonetta, joka mulla on kotona siina sangyn lahella. Sit tajusin, etta eiih untahan se vain oli. Mutta tassa on sellainen selkea ero huomattavissa... taalla sanotaan, etta menen netille kun taas Suomessa ollaan netissa. Se viestii siita, etta meilla Suomessa se on kokoajan lasna elamassa. Enemman tai vahemman. Toisin on asiat nyt. Taa vierottaminen tekee valilla ihan hyvaakin. Mutta mahtavin juttu oli se kun sain tanaan postia itselleni. Pullupostia vielapa! Se oli niin mahtava yllatys ja tuli juuri oikeaan aikaan, silla tanaan lahden Njombesta ja Postin ulottuvilta pois. Kiitos airee!



Afrikkalainen elamantyyli on jokseenkin aika verkkaisa tai ainakin Helsingissa on meita pikakiikatijia ihan tarpeeksi. Monesti taalla ehtii huomata enemman asioita ympariltaan kun kavelee hitaammin ja ehtii miettia samalla. Tuntuu jotenkin, etta aikakin kuluu vahan hitaammin. Paljon oon miettinyt juttuja taalla ollessa. Oikein prosessointia tama olo taalla. Eniten mietityttaa kysymys hyvinvoinnista ja kehityksesta! Mika on se mittari milla naita asioita mitataan? Suomi on hieno maa ja siella on toimivat systeemit terveys- ja sosiaalihuollolla, hyvat mahikset kouluttautua, valtio takaa kaikille perustarpeiden tayttymisen jne. Silti ihmiset on tosi masentuneita, yksinaisia ja uupuneita elamaan. Tansaniassa eletaan suurten taloudellisten vaikeuksien keskella ja arki on rankkaa, mutta taalla ihmiset on sisaisesti tosi rikkaita. Heilla on ilo ja hyva asenne elamaan. Onhan taman nyt aikamoista yleistysta, mutta taa on se kuva, joka mulle nousee mieleen. Tasta olemme jutelleet monien kanssa. Suomesta puhuttuessa aina tulee esille sen rikkaus, mutta samalla ma naen, etta monella tapaa olemme paljon koyhempia. Individualismi on ajanut meidat niin etaalle toisistamme, etta se saa meidat voimaan pahoin. Haluaisin muistaa taman kun palaan takaisin ja haluaisin oppia siita enemman. Yhteison tarkeydesta ja tuesta. Niiden tuomasta voimasta.



Naissa tunnelmissa sanon taas hetkeksi kuulemiin. Mahtavaisen mukavaa paivaa sinne. Kaipaan Suomea ja omaa sankya!



P.S. Pari vinkkia yhteydenpitoon puhelimitse! Jos laitatte tekstiviesteja, niin laittakaa myos nimi peraan kun mulla ei ole tuolla tansanian similla oikein mitaan numeroita talletettuna. Toinen on se, etta kannattaa aina valita uusi viestipohja kun vastailette mulle. Ne "vastaa"-viestit ei usein toimi. DNA-liittymalla on usein vaikeuksia saada viestit perille kun heilla on aika vahan sopimuksia ulkomaisten operaattoireiden kanssa. Sitten on viela se Afrikka-lisa. Joskus viestit vain hukkuu. Karsivallisyytta rakkaat!

Pole!

Habari! Hyvaa paivaa!

Elossa ollaan. Kiitos kaikille rukouksista ja muistamisesta eilen synttaripaivana. Paiva meni sekin levatessa sangyn pohjalla. Illalla sitten sain ihanan korun ja kangan seka ikimuistoisen laulun ja tanssin lahjaksi perheelta. Oli kiva saada myos viesteja sielta Suomesta!

Oon tosiaan ollut kipeena viime sunnuntaista, eli neljatta paivaa nyt pienta lampoa ja heikotusta. Kavin heti taudin alettua malariatestissa, paikallisessa labrassa (mielenkiitnoinen kokemus) ja testin tulos oli positiivinen. Huh! Siina tuli iso itku ja surku, mutta Herralle kiitos… testit taalla voi nayttaa mita sattuu, joten munkaan tulokseni ei siis pitanyt paikkaansa. Ainakaan mitkaan oireet ei viittaa malariaan. Siina itamisaika on vahintaan 7 paivaa ja ma olin tuohon mennessa ollut maassa vasta viisi paivaa. Mutta aikamoinen koettelemus oli tuo… niin kaukana, niin yksin. Silta tuntui. Olin niin poikki, etta jaksoin tuskin jaloillani seista, joten sekin lisasi ahristusta aina vaan. Kiitos Herralle kaikki on kuitenkin jo paremmin. Musta on pidetty tosi hyvaa huolta. Olen taman ajan siis ollut mama Monican kotona ja han hoivannut ja ruokkinut. Oikein pakottanut syomaan, etta saisin voimaa. Ei ole helppo yhditelma olla kipeena ja ruokahaluttomana tassa kulttuurissa, jossa ruuasta kieltaytyminen on loukkaavaa. Taa on se mita eniten pelkasin, ja oikeestaan ollutkin mulle yksi pahimpia taistoja. Heh. Mutta niin sita sitten vaan oppii laittamaan suuhunsa kaikkea sellaistakin, mista ei niin valita. Anyhow… viela on vahan lampoa, mutta olo on huomattavasti parempi ja jaksoin lahtea tanne kaupunkiin nettikahvilaan. Leenakin tuli tanaan Njombeen, joten taman paivan ja viikonlopun vietamme kaikki yhdessa. Huomenna suuntaamme sitten Mafingaan. Siella, hieman suunnitelmista poiketen, olenkin sunnuntaihin asti, jonka jalkeen hyppaan taas bussiin ja menen Mikumiin mama Ruthin luokse. Nain siis etenee matka, jos vointi ei huonone. Otan tallaisia pienia palasia kerrallaan tata paluumatkaa kohti Daria. Taytyy sanoa, etta vaikka aluksi oli toivoton olo kun sairastuin, niin nyt voi huomata, etta se ei ollut vain huono asia. Taman kautta olen saanut sellaisen omakohtaisen kokemuksen paikallisesta kulttuurista, jonka toivoisin jokaiselle. Taalla nimittain kukaan ei jaa yksin. Etenkin jos on sairautta tai muita ongelmia. Taalla perhe, naapurit, seurakuntalaiset, tyotoverit ja koko yhteiso pitaa huolta tuosta, joka tarvitsee apua. Ma olen saanut niin monet “polet” osakseni, eika nama myotatunnon osoittajat edes tunne minua, mutta silti valittavat minusta. Kyselevat kuulumisia, miten voin ja tarvitsenko jotain. Pari mamaa on poikennut paivittain katsomassa, etta olen kunnossa. Pappi seurakunnasta soitellut ja jopa piispa lahettanyt “polensa’ mulle. Tama pole on siis sellainen sana, joka kuvaa myotatuntoa ja kanssaelamista toisen kanssa. Sen voi sanoa esim. Pitkan matkan paatteeksi, tyopaivan aikana, sairauden tai kuoleman kohdatessa jne. Mekin tarvittaisiin tallainen sana suomen kieleen. Eika vaan se sana, vaan oikeesti se teko, etta valitamme lahimmaisistamme. Mulle on tuotu kori maissia (mika tarkoittaa, etta “olet tervetullut kotiini”) ja maitoa. Joo! Nain taalla valitetaan. Ja on ollut suuri rikkaus saada oppia ja kokea tama hyvin epasuomalainen tapa. Meillahan annetaan sairaiden sairastaa, silloin ei parane menna kovin lahelle, ettei tartiu. Eiks niin? Toivon kovin, etta tasta jaa kateen mullekin jotain.

Nyt mulla alkaa olla aika lopussa tassa koneella ja hiukan epavarmaa, mitten yhteyse pelaa, joten koitan nyt saada taman ilmoille. Seuraavasta nettimahdollisuudesta en osaa sanoa… paljon olisi juttujakin kerrottavana… Mutta ollaan kuulolla! Terveisia Suomen talveen, kuulin etta siella on jo vahan luntakin. Ootte suurena sydamessa!