Hakuna matata!

Noniin, illan suunnitelmiin tuli muutos. Juuri kun olimme astuneet portista ulos ja kaikki varustukset - tuliaiset, taskulamppu ja sontikka - messissä, niin tuli viesti että ei emäntä olekaan kotona. Näin täällä, mutta rennosti vaan! Harmi sinänsä, olisi ollut mukava kyläillä. Mutta kyllä rento ilta kotosallakin on tosi jees. Leena keittää aina hyvät teet ja sen kanssa maistuu sämpylät... ja juttkin luistaa! Voi olla, että vielä yönsuussa (klo8.30) saamme vieraat poikkeamaan täällä. Afrikkalainen tapa on, että jos on kaukaisia vieraita, niin heitä pitää tulla tapaamaan, vaikka mikä olisi. Ja kun nyt ei Helina työjuttujen tähden olekaan kotona, niin hän oli kovin pahoillaan ja tahtoi hyvittää tämän ja tulla vielä sanomaan heiheit. Ei meillä Suomessa taideta suhtautua vieraisiin aina ihan samalla vakavuudella? Jotenkin ihanaa. Syräntä lämmittää.

Nyt tuntuu, että itikat syö jalkoja. Ilta on muuten aivan ihana. Ikkunasta näkyy vuorille, jotka on pienen sumuverhon alla ja aurinko laskee just. On se Jumala vaan aikamoisen täydellistä työtä tehnyt luodessaan maailmaa. Mutta nyt kone kiinni ja rauhoittumaan iltatouhuihin.

Tässä vielä Psalmi 91, joka on rohkaissut mua hirmusesti tällä matkalla!

Korkeimman suojelus

Se, joka asuu Korkeimman suojassaja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin:
"Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan."
Herra pelastaa sinut linnustajan ansastaja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi,ja sinä olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.
Et pelkää yön kauhujaetkä päivällä lentävää nuolta,
et ruttoa, joka liikkuu pimeässä, et tautia, joka riehuu keskellä päivää.
Vaikka viereltäsi kaatuisi tuhat miestäja ympäriltäsi kymmenentuhatta, sinä säästyt.
Saat omin silmin nähdä, miten kosto kohtaa jumalattomia.
Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa.
Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi.
Hän antaa enkeleilleen käskynvarjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.
Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.
Herra sanoo: "Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun.
Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä.
Kun hän huutaa minua, minä vastaan.
Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan.
Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä."

Amen! Hyvää yötä!

Karkauspäivän kuulumiset

Heräsin tossa juuri päikkäreiltä, teki aika hyvää kun en oikein viime yönä saanut nukutuksi. Nyt on sitten taas aikaa istua koneelle ja vähän laittaa kuulumisia. Kiitos kaikille ihanista kommenteista ja tekstareista, niitä on ihana saada! Ette uskokaan, miten paljon ne merkkaa täällä. Eilen illalla itkin vaan kun tajusin, miten hyvin mulla on kaikki siellä kotona. On niin siunattua kun mulla on perhe ja ystäviä. Laatu sellaisia. Ootte kaikki hirmusen tärkeitä ja ei pitäisi ottaa tällaisia suuria asioita itsestäänselvyytenä. Joskus pitää tulla kauas, jotta näkee lähelle. Joskus tosi kauas!

Tosiaan. Tänä aamuna kävin tuon naapurin Marketan kanssa, joka on täällä kylällä opettajana, tsekkaamassa seurakunnan päiväkodin. Se on montessori-päiväkoti ja tässä yhdessä ryhmässä oli n.25 lasta ja yksi opettaja. Hän on kylän ainut koulutuksen saanut lastentarhaopettaja. Lapset oli tosi suloisia, vaikka hieman ne ujosteli mua. Mutta lopulta sanoivat, että dio dio kun kysyin, että pitäisikö mun tulla sinne töihin? Se tarkoittaa siis joo joo. Noh, en mä oikeesti taida olla tulossa, mutta ainakin ne toivottas tervetulleeksi.

Marketta vei mut myös kävelylle tonne kylälle. Ihan raitille siis. Tää seminaari alue on siis vähän sivummassa ja täällä on näitä työntekijöiden asuntoja ja koulut ja kirkot ja muut. Kylä on aika pieni, mutta kauppoja on enemmän kuin monissa Suomen pikkukylissä, joissa ei Siwan ja Ärrän lisäksi muuta oikeen ookkaan kun Alko. Täällä on pakko yrittää. Muuten ei oo oikein mitään elinkeinoa maanviljelyn ohella. Tän alueen iso hitti on maissi. Siitä valmistetaan ugalia, sellasta mössöä, jota syödään kastikkeen kera. Leenan apulainen, mama, teki sitä tänään erityisesti mua varten... "jotta vieras saa maistaa". Tulotaso on siis tosi pieni, eikä monet bisnekset jaksa pyöriä, koska ostovoima on niin heikko. Eilen kerroin siitä korimyyjästä joka oli tulossa kauppaamaan käsitöitään. Ostettiin sitten Leenan kanssa ihan iso pino erikokoisia koreja häneltä. Hän sai siitä n.40 000 tsh (1€ = n.1650ths), mikä on siis enemmän kuin esim. papin peruspalkka kuukaudessa. Ajatelkaapa kun yhden lapsen koulumaksut ovat lukuvuodelta 500 000 ths ja jos ja kun lapsia on enemmän kuin se yksi, niin miten siinä laitat lapset kouluun? Meininki on täällä niin eri. Nää ihmiset oikeesti taistelee siitä, että saa tälle päivälle ruuan, jotta perhe voi elää. Tämä korinmyyjämama sai meiltä siis yksistä ostoksista enemmän kuin monet saa koko kuussa rahaa. Hän lähti iloisena ja hymyillen vauva selässä ja korisäkki kädessä kävelemään kohti kotia. Matkaa edessä puolitoista tuntia. Me käveltiin tänään ihan hissukseen Marketan kanssa ja tunnin verran oltiin reissussa, mutta kotiin tultua olin ihan sippi. Kidugalan kylä on n.1600 metrin korkeudessa, joten tollanen pienikin haikkailu tuntuu jo isolta työltä. Mutta oi että, maisemat on kyllä ihan mielettömät. Tällaista elämä siis täällä.

Ollaan illalla luultavasti menossa kylään yhden paikallisen naisen luokse, Leenan ystäviä hänkin. Helina. Sitten pitäisi pakata oma rinkka. Aamulla lähden naapurin Vanhasten kyydissä kaupunkiin, Njombeen. Siis jos Herra suo ja eletään! Siellä tapaan sitten Monican, jonka luona olen ensi viikon torstaihin asti. Monica on siis yksi niistä naisista, joka oli viime syksynä vierailulla Suomessa ja mä autoin heitä siellä kaikissa matka-asioissa. Hänelle tein myös haastattelun tutkimustani varten ja nyt saan mennä tutustumaan hänen kotiin ja perheeseen. Tää Tansanian-orientoitumisjakso täällä Leenan luona alkaa siis olla lopuillaan. Tapaamme vielä myöhemmin ensi viikolla Njombessa hänen kanssaan, mutta Kidugalalle pitää jättää hyvästit. Hiukan jännittää tämä siirtyminen. Nyt mennään entistä syvemmälle Afrikka elämään. Tää aika Leenalla on ollut kyllä tarpeellista. Olisin varmaan hajonnut ihan täysin, jos olis pitänyt heti vaan kylmiltään asua ja elää paikallisten keskellä. Jumala on niin tiennyt tämänkin ennalta ja järjesti niin, että saan levätä ensin täällä ja toipua shokista.

Tässä on nyt tämä mun numero +255783654984, jos tulloo jotakin asiaa, niin voi laittaa viestiä! Ja muutenkin saa tervehtiä ja ilahduttaa. Ensi viikon nettimahdollisuuksista en oikein tiedä, ilmeisesti Njombessa on jotain nettikahviloita, joihin voin poiketa... toivotaan! Kännykkää pidän yöt kiinni, jotta akku säästyy... Monican luona ei ole sähköä, joten ei onnistu latailu. Yritin laittaa tänne pari kuvaa, mutta ei jaksa tää masiina vetää niitä. Next time!

Mitähän mahtaa kuulua Suomeen ja teille kaikille? Toivottavasti kaikki on hyvin. Terkkuja tutuille!

Illan viiletessä...

Kiitän ihanista kommenteista. Kyyneleet silmissä luen niitä ja kaipailen kotiin. Nyt on aika olla täällä ja oppia. Jumala antaa meille ihmellisillä tavoilla... joskus ne eivät ole niitä helpoimpia teitä, mutta ne ovat Jumalan teitä. Meille saapui juuri tänne eräs nainen, joka kauppaa omatekoisia korejaan, joten lähden katselemaan jo vähän kotiintuomisia. Palaillaan tänne taas...

Karibu Tanzania!

Hei. Täällä ollaan. Ja vihdoin pääsin jopa koneelle. On se ihmeellista, että täällä "puskassa", niin kuin Leena sanoo, toimii netti. Satelliitin kautta tää yhteys onnistuu täälläkin, missä vielä vuosi sitten ei voinut käyttää edes kännykkää. Vähän hidasta tää on ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta toimii kuitenkin, joten mahtava juttu!

Olen siis turvallisesti ja onnellisesti Njombessa, Kidugalan-kylässä Leenan luona. Saavuin tänne eilen keskiviikkona Dar es Salaamista. Bussimatka maan halki tänne etelään kesti lähes kymmenen tuntia, mutta kaikki meni hienosti. Vaikka nestehukka ja nälkä meinasi iskeä kun en uskaltanut juoda ja syödä. Matkalla näin kirahveja, antilooppeja, seeproja, apinoita ja aasin. Heh. Se oli mielenkiintoinen bussikyyti, vähän toista kun meillä HKL:n kyydissä. Leena oli siis mua vastassa yhdessä tienhaarassa ja kiitosmieli nousi kyllä pintaan kun näin hänen seisovan siellä tienposkessa. Oli helpottunut olo, kun ei enää tarvinnut olla yksin. Kyyneleet siinä nousi silmiin. Bussilta oli vielä aikamoinen pompputie tänne perille. Ollaan siis niin kaukana kaikesta, että ei uskois, että näin kaukana voi edes olla. Tällä on kyllä hurjan kaunista! Sirkat sirisee ja luonto kukkii ja on niin vehreää pitkän sadekauden jälkeen. Lämpö lienee reilut parikymmentä astetta, aamulla oli vaan 12 astetta ja heräsin aika kylmissäni. Darissa oli kuitenkin yli kolkyt, joten tää tuntuu nyt oikein mukavalta.

Sopeutuminen vie aikansa. Tää on niin erilaista kuin mihin ikinä on tottunut! Mutta nyt täällä on niin kotoisa ja turvallinen olla. Vaikka Darissakin kaikki meni ihan kivasti ja siellä oli ystävälliset veljekset Allan ja Frank, jotka kyyditsivät mua paikasta toiseen ja pitivät huolta, niin on se toista kun saa olla toisen suomalaisen seurassa, joka tuntee ja tietää paikalliset tavat ja kielen. Yritämme järjestää asiat niin, että palatessani Dariin matkan lopulla Allan tai Frank voisivat taas toimia mun taksina. On se vaan iso ja jännä paikka pienelle ihmiselle, joka ei osaa kieltä jne. On hyvä olla joku johon voi luottaa! Mutta Herra on hyvä. Mulla on nyt tosi kotoisa olo. Eka ilta ja eilinen päivä bussissa oli kieltämättä aika panikointia ja vähän ahdistavaa. Jos joku olisi tarjonnut mahdollisuutta palata kotiin, niin olisin varmaan ottanut sen vastaan. Toisaalta on rauha, että olen oikeassa paikassa, mutta ne päälimmäiset fiilikset on jotain muuta. Se on tätä kulttuurishokkia. Onneksi sen tietää, että kun tottuu tähän menoon, niin sitten voi alkaa nauttimaan enemmän ja lopulta varmaan ikävöi, eikä haluaisi lähteä.

Mutta niin kaukana tämä on. En enää ees osaa pysyä laskuissa mukana, että kuinka monta kilometriä on kotiin. Kauas on pitkä matka. Herra on kuitenkin lähellä ja pitää huolta. Hän on ennalta valmistanut tämänkin tien. Siihen voi luottaa. Eilen illalla kun saavuttiin tänne "kotiin", niin Leena oli yllätyksenä järkännyt saunan. Siis voitteko kuvitella? Uskomatonta ja totta se oli. Naapurissa asuu siis suomalainen lähettipariskunta ja heillä on sauna ja siellä me sitten istuttiin ja pestiin päivän pölyt pois. Ikkunasta näkyi ihan mieletän vuoristomaisema ja tiesin olevani Afrikassa, mutta ei tuntunut yhtään siltä. Tuntui kodilta. On se sauna vaan niin suomalainen juttu.

Tänään oltiin aamupäivällä tuossa vieressä Raamattu seminaarin tiloissa. Siellä on nyt tämän viikon ajan ollut sellainen seminaari naispastoreille. Leena ja ystäväni Moniga opettivat siellä. Itse istun pari tuntia hiljaa, mitään tajuamatta. Kaikki oli swahiliksi. Mutta eipä siinä, tätä se on täällä. Pitää ottaa irti sen mitä saa ja muuten olla huolehtimatta ja nauttia olostaan, vaikka aina ei kaikkee tajuakkaan. Kyllä sitä sitten kotona taas tajuaa ihan liiankin kanssa ja yrittää ymmärtää ja spekuloida. Välillä tekee hyvää päästää irti.

Nyt pitää lopetella. Toivotaan, että tää kone jaksaa lähettää tän kirjoituksen. Terveisiä Suomeen ja lämpiä ajatuksia... mulla on teitä kaikkia ikävä. Kiitos rukouksista ja muistamisesta! Ootte suurena sydämessä. Kohta nähdään.

Ainiin, mulla on tansanialainen liittymäkin, johon voi laittaa viestiä. En vain muista sitä numeroa ulkoa vielä ja puhelin ei ole nyt tässä. Täytyy laittaa se tänne myöhemmin vaikka.

Lämpöisin ja aurinkoisin terveisin Kidugalasta,
Laura

Lähtölaskenta - 3 tuntia lähtöön

Istun keittiönpöydän ääressä Jennin ja Jossun kanssa. Odotellaan Riinaa ja sitten suunnataan kentälle. Nukuin uskomattomat lähes kahdeksan tuntia viime yönä!! Kiitos Herralle! Nyt on tavarat rinkassa, rinkka täynnä. En oo ehkä maailman käytännöllisin pakkaaja. No mutta aina voi jättää osan tavaroista matkalle. Jeah. No nyt täytyy laittaa kone nukkumaan. Hörpätä kuppi suomalaista kahvia ja toivoa, että kaikki menee hyvin! Edessä on 14 pitkää tuntia ilmoissa, kaksi välilaskua (Farnkfurtissa ja Dohassa) ja turvonneet jalat. Oivoi. No mutta heippahei ja vilkutukset kaikille, love ya!

Lähtölaskenta - 3 tuntia lähtöön

Istun keittiönpöydän ääressä Jennin ja Jossun kanssa. Odotellaan Riinaa ja sitten suunnataan kentälle. Nukuin uskomattomat lähes kahdeksan tuntia viime yönä!! Kiitos Herralle! Nyt on tavarat rinkassa, rinkka täynnä. En oo ehkä maailman käytännöllisin pakkaaja. No mutta aina voi jättää osan tavaroista matkalle. Jeah. No nyt täytyy laittaa kone nukkumaan. Hörpätä kuppi suomalaista kahvia ja toivoa, että kaikki menee hyvin! Edessä on 14 pitkää tuntia ilmoissa, kaksi välilaskua (Farnkfurtissa ja Dohassa) ja turvonneet jalat. Oivoi. No mutta heippahei ja vilkutukset kaikille, love ya!

Lähtölaskenta - 15 tuntia lähtöön

On yö. Niin kun aina kirjoittaessani tänne. En ole pakannut. Lähtö on onneksi vasta huomenna iltapäivällä, joten aamulla ehtii vielä hyvin, kun herää. Jos edes nukkuu. Päätin, että uni tai lepo on tärkeämpää nyt kuin yritys laittaa kamoja kasaan keskellä yötä. Se on liian pysähtynyttä meininkiä, hommat ei etene väsyneenä. Mutta näin, nyt se on menoa. Tai kohta siis. Sain vihdoin kyydin kentällekin, huoh! Ei tarvii mennä sinne yksin. Nyt oon niin poikki, että menen nukkumaan - iloisena tästä päivästä ja koko viikonlopusta. On ollut niin hyvää aikaa ystävien kanssa ja ihana oli olla seurakunnassa. Tulee ikävä sinne ja kaikkia! Ja jotenkin on jo. Rakastan. Pusuja.

"Rauhassa käyn levolle, sillä sinä Herra olet minun kanssani. Sinä suojelet minua ja sinussa saan levätä." (joku psalmi)

Lähtölaskenta - toka vika yö ja kello on paljon!

Juhlittiin tänään mun ja Sinin yhteisiä synttäreitä, tälleen vähän etukäteen kun ei reissun päällä sitten onnistu. Ilta oli mukava ja päivä iltaa valmistellessa varsin touhukas. Ihana auringopaistekin seurana. Oon tänään erityisen kiitollinen mun ystävistä. Tää oli hieno ilta ja taas vaan niin mahtava huomata, miten siunattu olenkaan. Kunnon juhlissa itketään ja nauretaan ja siellä riittää kakkua kaikille, niin paljon kun jaksaa syödä. Sitten saa sen jälkeen väsyneenä käpertyä sohvalle ja nauraa vielä päivän väsymyssekoilulle. Niitä riittää! Psalmi 91 muistuttaa, että enkelit on kanssain, minne ikinä menen, etten jalkaani kiveen loukkaa. Siihen luotan tänään ja tulevinakin hetkinä... ja luottavaisin mielin käyn untemaille. The best is yet to come! Hyvää yötä, Jeesus myötä!

Lähtölaskenta - 3 yötä Tansaniaan

Hain tänään rinkan varastosta. Whoo! Taas yksi askel lähempänä. Oon saanut ihania ja rohkaisevia kommentteja ystäviltä ja perheeltä. Ja rukouksia. Ne kantaa. Ilman niitä en voisi lähteä matkaan, kiitokset niistä! Oon myös alkanut unohteleen asioita ja hukkaamaan tavaroita. Stressiperäistä tämäkin toilailu. Avaimet ja bussilippu on kokoajan hukassa! Pahin on se, että en löydä sanoja. Läheltä liippaa kyllä, mutta ei osu ihan kohilleen... taulu on onkin talo, akasiapuu on akaisa, taskulamppu taas kamera jne. Eilen vaatekaupassa tarjosin pankkikortin sijaan ensin Plussakorttia (ei kuulemma käyny) ja sitten Yliopiston apteekin kanta-asiakaskorttia?!?! Se myyjä (parka) alkoi jo ehdottelemaan, että mitkä kortit niille oikeesti käy ja antoi myötätuntoisen hymyn. (Mirka, taisit saada hyvät naurut!) Voi voi voi. Jotenkin vaan, kunhan nyt ei tulisi mitään ongelmia tämän myötä. Yritän nyt hetken saada lepoa taas, niin on kierroksilla pääkoppa. Good night.

Lähtölaskenta - 5 päivää Tansaniaan

Tänään on vähän iskenyt matkastressi, jos se nyt on se nimike, mitä tällaisesti tilasta käytetään. Oireisiin kuuluu päänsärkyä, väsymystä, unettomuutta, ruokahaluttomuutta, itkuherkkyyttä jne. Nää voi siis kaikki olla myöskin sivuvaikutuksia nyt siitä surullisenkuuluisasta malarialääkkeestä. Mene ja tiedä. Oon monta päivää juossut keskustassa ristiin rastiin ja tehnyt tarvittavia hankintoja ja viimeisiä shoppailuja. Kaikkee sitä kans joutuu ostamaan ja hankkimaan... aina taskulampuista trikoisiin ja pellavapyyhkeisiin sekä akkupatterin latureihin. Valmistelut on vienyt ajatuksia sopivasti hiukan etäämmälle lähtöpäivästä ja jännityksestä, mutta nyt kun kaikki alkaa olla kasassa, niin ei voi enää vaan valmistella. Kohta pitää jo mennä. Lähtö on maanantaina. Enää siis viisi yötä. Pakkaamisen jättänen viimeiseen iltaan ja yöhön. Se on sitten jo jotenkin niin lopullista siinä vaiheessa. Vielä ei pysty kykeneen. Siis innoissanihan mä oon, sitä ei voi kiistää. Odotan hulluna niitä uusia elämyksiä ja että opin vähän puhumaan swahilia, muth on tässä se oma jännitysmomenttinsakin. Noh, mutta kohta kuullaan jo niitä ihan oikeitakin matkatarinoita.

Näissä tunnelmissa...

Lähtölaskenta - 6 päivää

Pakko laittaa tänne pieni pätkä ohjeistuksista, mitä olen Tansanian päästä saanut reissuun liittyen ja lähinnä nyt parille ekalle päivälle. Siellä Tansaniassa siis asuu ja työskentelee ylen ystävällinen Leena, joka on (Kiitos Herralle!) auttanut mua kaikissa käytännönasioiden järjestämisessä... hostellit ja muut majapaikat, bussiliput, taksikuskit, ruuat, raha-asiat, stailaus neuvontaa afrikkalaisittain, aikataulujen fiksaus jne. Toisin sanoen siis ihan kaikessa! Oon hurjan kiitollinen kaikesta avusta. Totaali ummikkona ja niin länsimaalaisena kuin olen, meno Tansaniaan olisi ollut huomattavissa määrin hankalampaa, ilman Leenan neuvoja. Suosittelen tällaisten kontaktien hankkimista! Mutta niin, se maili...

"Se aamu, kun lähdet bussille, on sulle TOSI, TOSI aikainen aamu. Sun täytyy lähteä majapaikasta ennen klo 6. Et ehdi saada aamupalaa etkä ehdi hoitaa mitään muitakaan asioita silloin. Bussimatka on pitkä ja se alkaa aikaisin aamulla. Istut bussissa noin 9,5 - 11h, riippuen, miten matka menee. Siinä matkalla on pari lyhyttä taukoa. Allan (luottotaksikuski) vie sut bussille ja neuvoo sut oikeaan bussiin. Bussiasema on sellanen paikka, jossa ei ole mukava seikkailla yksin. Paikka, jossa jäät pois bussista, on HALALI (crossroad of ILEMBULA). Voin sitten kirjoittaa sulle tekstarin sun matkan aikana ja näytät sen bussin konduktöörille. Bussi, jolla tulet, menee Mbeyan kaupunkiin eli ihan Tansanian etelärajalle. Hyvin todennäköisesti sun bussilipussa tulee lukemaan Mbeya, mutta sinä jäät pois paljon ennen Mbeyaa."

Täytyy myöntää, että pikkasen alkaa jännitämään tuo tokan päivän bussimatka sinne johonkin tienristeykseen. Täältä kotikulmilta katsottuna matka näyttää tuntemattomalta ja pitkältä. Mutta seikkailumieltä vaan kehiin ja hyvä tulee. Tähän loppuun vielä hyvä lisäys Leenalta, mielessä pidettävää... ihan tänne Suomen kotioloihinkin. Rohkaisevaa.

"Afrikkaan tuleminen on sellanen Jumalan varaan heittäytyminen. Jos ei elettäis Jumalan varassa, sitten tarina olisikin aika toinen... Täällä saa usein kokea Jumalan avun ja huolenpidon tosi konkreettisesti arjessa, koska niin moni asia on sellainen, johon emme voi itse vaikuttaa, vaan roikumme Jumalan varassa."

Lähtölaskenta: jossain kahdeksannen ja seitsemännen päivän välillä

Oon tänä yönä sisäänajanut mun Crocs'it, joiden ajattelen olevan ainoat kengät, joilla voi kävellä Afrikassa. Oon yötöissä ja ei voi sanoa muuta kuin, että Afrikka tuntuu nyt tooosi kaukaiselta. Siis mielenterveyskuntoutujien hoitokoti ja ajatukset siitä, että pian katselen savanneja samalla kun korvissa kaikuu negro spirituaalit, eivät kohtaa ollenkaan. Tää yö olkoon siis lepoa matkajännityksestä, jonka kertoimet vaan kasvaa päivä päivältä. Muutenhan tämä yö ei sitten lepoa olekaan. Huh. En uskaltanut vielä tänään aloittaa malaria kuuria kun paketin ja muutaman muun maailmanmatkaajan mukaan sen lääkkeen (Lariam) tuomat sivuvaikutukset voi olla voimakkaat. En oikein tiedä millon sitä on henkisesti ja muutenkin valmis kohtaamaan hallusinaatiot kramppeineen ja kaikki muut ällötykset? Sitä ei ihan niin vaan lähdetä tällaiselle reissulle. Hirmusti tarttee lääkitä ja piikittää... ja niiden tähden sairastaa. Vaikka ei se kai jokaiseen diiliin kuulu, mutta tällaiselle yliherkälle ja kipua pelkäävällehän ne sivuvaikutukset tietty osuu aina kohalle. (Pessimisti.) Kaikkeen pitää olla varautunut. Niin täällä kuin sielläkin. Onhan se siis toki parempi ja turvallisempaa sairastaa täällä kuin sitten oikeesti saada joku vakvampi juttu sieltä. Thumbs up, että kaikki bakteerit ja virukset pyssyy sitten kumminkin loitolla minusta. Muuten orottaa kotona, Kyllikki-klubilla, viikkojen karanteeni.

Lähtölaskenta: 9 päivää Tansaniaan

Tänään tie vei kamerakauppaan. Aikeenani on ottaa kuvia, jahka olen saanut tuon manuaalin luettua. Viikon päästä maanantaina lähden Afrikkaan, Tansaniaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni siis Afrikan mantereelle. Ja sinnehän siis ei voi mennä ilman kameraa.

Välillä ja oikeastaan aika useinkin mietin, että kuka hullu päästää mut sinne asti yksinään? Oikeesti. Siis onhan tää ihan mieletön mahdollisuus ja tilaisuus elämässä oppia ja kokea ja nähdä uutta. Ja oon ihan super innoissani! Mutta on se sit kans jotenkin tosi hulluu ja ehkä jonkun olis pitänyt pysäyttää mut ajoissa. On niin vaikea kuvitella, että mitä se tulee olemaan kun ei ole mitään aikaisempia kokemuksia. Sitä vaan miettii, että voiko ne leijonat syödä mut jos mulla on pinkint Crocsit jalassa? Ja, mikä on se ensimmäinen tuoksu, joka tunkeutuu mun nenään kun astun lentokoneesta ulos ja saako se mut itkemään ja vaan haluamaan takaisin kotiin? Tiedän, että kaikki on ennalta suunniteltu ja varmasti hyvin onkin, sillä Jumala on tämän kaiken takana. Mut on se silti vaan niin, että ei mieli osaa olla ihan vapaa huolesta. Veikkaan, että mun kontrollifriikkeys saa aikamoisen kolahduksen siellä puolen maailmaa.

Joskus joutuu luopumaan, saadakseen.