Lähtölaskenta: jossain kahdeksannen ja seitsemännen päivän välillä

Oon tänä yönä sisäänajanut mun Crocs'it, joiden ajattelen olevan ainoat kengät, joilla voi kävellä Afrikassa. Oon yötöissä ja ei voi sanoa muuta kuin, että Afrikka tuntuu nyt tooosi kaukaiselta. Siis mielenterveyskuntoutujien hoitokoti ja ajatukset siitä, että pian katselen savanneja samalla kun korvissa kaikuu negro spirituaalit, eivät kohtaa ollenkaan. Tää yö olkoon siis lepoa matkajännityksestä, jonka kertoimet vaan kasvaa päivä päivältä. Muutenhan tämä yö ei sitten lepoa olekaan. Huh. En uskaltanut vielä tänään aloittaa malaria kuuria kun paketin ja muutaman muun maailmanmatkaajan mukaan sen lääkkeen (Lariam) tuomat sivuvaikutukset voi olla voimakkaat. En oikein tiedä millon sitä on henkisesti ja muutenkin valmis kohtaamaan hallusinaatiot kramppeineen ja kaikki muut ällötykset? Sitä ei ihan niin vaan lähdetä tällaiselle reissulle. Hirmusti tarttee lääkitä ja piikittää... ja niiden tähden sairastaa. Vaikka ei se kai jokaiseen diiliin kuulu, mutta tällaiselle yliherkälle ja kipua pelkäävällehän ne sivuvaikutukset tietty osuu aina kohalle. (Pessimisti.) Kaikkeen pitää olla varautunut. Niin täällä kuin sielläkin. Onhan se siis toki parempi ja turvallisempaa sairastaa täällä kuin sitten oikeesti saada joku vakvampi juttu sieltä. Thumbs up, että kaikki bakteerit ja virukset pyssyy sitten kumminkin loitolla minusta. Muuten orottaa kotona, Kyllikki-klubilla, viikkojen karanteeni.